Royal Canin logo

Näyttelyn houseband - Jimmy Cola

Näyttelyn ryhmäkilpailujen musiikista vastaa kotimainen Jimmy Cola -yhtye. Yhtyeen tarkasti harkittu ja suunniteltu musiikki luo tunnelmaa ja tahdittaa ryhmien kulkua.

Jimmy Cola on näyttelyvieraille tuttu jo muutamasta Voittaja-näyttelystä. Yhtye pyydettiin Voittaja-näyttelyyn vuonna 2011 Maailman Voittaja -näyttelyä silmällä pitäen. Ensin haluttiin tunnustella sopiiko livemusiikki koirien kanssa samalle areenalle.

Koirat huomioitiin bändin sijoittumisessa areenalle ja musiikin voimakkuudessa. Tarkka ja huolellinen suunnittelu takasi sen, että kokemus oli kaikille positiivinen. Myös näyttelyvieraat rakastuivat yhtyeeseen ensikuulemalta ja ottivat sen omakseen heti. Nykyään monen vieraan kuuleekin puhuvan "meidän bändistä".

Koirien lisäksi yhtye huomioi erityisesti myös ryhmäkilpailujen tuomarit. Jokaisen tuomarin sisääntuloa säestää erikseen häntä varten valittu musiikki. Musiikissa huomioidaan muun muassa tuomarin kotimaa.

Maailman Voittaja -näyttelyä varten yhtye on kasvattanut kokoonpanoaan. Nyt mukana nähdään myös upea viisihenkinen jousiryhmä.

Jimmy Colan Jussi Mikkola on tehnyt Kennelliiton Voittaja-näyttelyille oman tunnuskappaleen Paws & Tails.

Jimmy Cola:

Musiikin suunnittelu: Jussi Mikkola
Toteutus: Jimmy Cola
WDS-jousiryhmän johto: Juha Sokka

Jussi Mikkola, laulu ja kitara
Mika Latvala, keyboard
Epe Liukkonen, rummut
Vesa Messman, basso
Juha Sokka, viulu

WDS-jouset:
Eeva Tuhkanen
Kati Kuusava
Mauri Kuokkanen
Tiia Ignatius